Odotetut C-pennut syntyivät 18.5.2003 upeasta yhdistelmästä; emona italian tuonti Bellina ja isänä työkoira Tumppu eli Helgborg Asso. Molempien vanhempien lonkat ovat A/A. C-pentujen elämää voi seurata niiden kotisivuilta. Uusi pentue suunnitteilla kevääksi 2005, alustavia varauksia otetaan vastaan. Yhteydenotot: helgborg@hotmail.com |
Bellina "Bellina" Narttu, syntynyt Italiassa 29.03.2001. Kasvattaja Maryel ja Sergio Pazienza, lonkat A/A. |
Foglia di Jacopone da Todi "Maro" Narttu, syntynyt Italiassa 11.12.1997. Kasvattaja Franco Simoni, kennel Jacopone da Todi, lonkat B/C. |
Gigia di Jacopone da Todi "Kiki" Narttu, syntynyt Italiassa 02.11.1998. Kasvattaja Franco Simoni, kennel Jacopone da Todi, lonkat D/D. Omistaja: Jaana ja Esa Vedenjuoksu, Seinäjoki |
Eletra "Mila" Narttu, syntynyt Italiassa 02.05.1996. Kasvattaja Domenico Bonassi, hankittu kennelistä di Nivenus, lonkat A/A. |
Gustavo di Jacopone da Todi "Tiivi-taavi" Uros, syntynyt Italiassa 02.11.1998. Kasvattaja Franco Simoni, kennel Jacopone da Todi, lonkat B/B. |
Tervetuloa sivuillemme! Rotumme on abruzzonpaimenkoira, viralliselta nimeltään maremmano-abruzzese. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, vanhemmista koirakirjoista rotu löytyy nimellä maremma. Suunnilleen samoista koirista puhutaan myös silloin kun mainitaan nimi mastino abruzzese, abruzze sheepdog ja Italialainen vuoristokoira. Italiaksi nimi on il Cane da Pastore Maremmano-Abruzzese, joka tarkoittaa Abruzzen ja Maremman alueiden paimenten koiraa. Italiassa työkoirista puhutaan myös usein yleisnimellä Cane da Pecora, lammaskoira. Rotu on yksi maailman vanhimmista, jo ensimmäisellä vuosisadalla Marcus Terentius Varro ja Lucius Junius Moderatus Columella kuvasivat kirjoituksissaan valkoisia karjanvartijakoiria. Harvinaiseksi rodun tekee se, ettei rotua ole koskaan rekonstruoitu, eli luotu uudelleen muita rotuja käyttäen, vaan nykyiset työkoirat ovat aidosti kaksituhatta vuotta sitten työskennelleiden koirien jälkeläisiä. Koirien tehtävänä on ollut ja on, suojella lammaslaumaa, kotieläimiä, ihmisiään ja pihaansa varkailta, susilta, karhuilta ja muilta pedoilta. Italiassa, USAssa, Australiassa, Norjassa ja Ranskassa on useiden eri tahojen (mm. WWF) käynnistämiä projekteja joissa koirien avulla suojellaan petoja. Koirien käyttö lammaslaumojen vartijana mahdollistaa ihmisten ja petojen rauhanomaisen rinnakkaiselon, eikä petoja tarvitse metsästää sukupuuttoon. Suomessa koiria on noin sata, vuosittain pentueita on syntynyt 0-3. Ensimmäinen maremma tuotiin Suomeen 1978. Italiassa koiria arvioidaan olevan noin 20 000, joista suurin osa on rekisteröimättömiä. Rotuunottoja tehdäänkin jatkuvasti, ja monen koiran sukutaulussa on osin tyhjää tämän vuoksi. Kennelimme Kasvatamme rotua pienimuotoisesti kotonamme, meillä koirat eivät asu häkkiriveissä koska haluamme tietää millaista on elää niiden kanssa jokapäiväisessä elämässä ja miten ne käyttäytyvät erilaisissa tilanteissa. Olen suorittanut Kennelliiton jalostusneuvojien perus- ja jatkokurssit, ja Palveluskoiraliiton koirankouluttajakurssin. Monenlaisille koiraluennoille on myös tullut vuosien varrella osallistuttua. Perusteellisimman 'koirakoulun' kävimme kuitenkin Reikon kennelissä Porissa josta saksanpaimenkoiramme Reikon Jawort oli hankittu ja jossa se kasvattajansa neuvojen mukaan koulutettiin hakuun, tottikseen, jälkeen ja suojeluun. Asumme metsän keskellä itse rakennetussa talossa ja ydinperheeseemme kuuluvat vanhemmat, neljä lasta ja kolme koiraa. Valkoisten paimenten Tiivi-taavin ja Bellinan lisäksi meillä asuu lapinkoiratyttö Ellinoora (s. 1997). Kasvateillamme haluamme säilyttää rodun alkuperäiset työkoiran ominaisuudet, joihin ensisijaisesti kuuluvat hyvä terveys, pihallapysyminen, uskollisuus ja vahtiminen. Toivomme että koirista on paljon iloa ja hyötyä omistajilleen! |
">
">
">
">
This page was
last updated
on: 15 March,
2007
Eletra "Mila" Narttu, syntynyt Italiassa 02.05.1996. Kasvattaja Domenico Bonassi, hankittu kennelistä di Nivenus, lonkat A/A. |
Gigia di Jacopone da Todi "Kiki" Narttu, syntynyt Italiassa 02.11.1998. Kasvattaja Franco Simoni, kennel Jacopone da Todi, lonkat D/D. Omistaja: Jaana ja Esa Vedenjuoksu, Seinäjoki |
Foglia di Jacopone da Todi "Maro" Narttu, syntynyt Italiassa 11.12.1997. Kasvattaja Franco Simoni, kennel Jacopone da Todi, lonkat B/C. |
Bellina "Bellina" Narttu, syntynyt Italiassa 29.03.2001. Kasvattaja Maryel ja Sergio Pazienza, lonkat A/A. |
Odotetut C-pennut syntyivät 18.5.2003 upeasta yhdistelmästä; emona italian tuonti Bellina ja isänä työkoira Tumppu eli Helgborg Asso. Molempien vanhempien lonkat ovat A/A. C-pentujen elämää voi seurata niiden kotisivuilta. Uusi pentue suunnitteilla kevääksi 2005, alustavia varauksia otetaan vastaan. Yhteydenotot: helgborg@hotmail.com |
Kennel Helgborg, Marjukka Kaakkola Kirkkonummi, Finland Puhelin: 040-5076728 Email: helgborg@hotmail.com |
Jutut ja valokuvat ovat eri sivuilla, sinne pääset klikkaamal la näitä: |
Laskuri on nollattu ja sivut julkaistu 1.3.2002. viimeisin päivitys näkyy laskurin yläpuolella . Design and copyright: M.Kaakkola. Kuvia tai tekstiä ei saa lainata kysymättä tekijältä lupaa. |
Yleistä tietoa rodusta |
-Uroksen säkäkorkeus on 65-73 cm, paino n. 40-50 kg, ja nartun 60-68 cm ja paino n. 30-40 kg. -Turkki on säänkestävä ja koira pärjää myös ulkokoirana kunhan koppi on asianmukainen. Turkki ei vaadi erityistä hoitoa ja vaikka koira on valkoinen, kurat karisevat kuivuttuaan pois itsekseen. -Terveys rodulla on kohtuullisen hyvä, isoille roduille tyypillisiä vaivoja kuten lonkka- ja luustovikoja, kasvuhäiriöitä ja vatsalaukun kiertymää tavataan jonkin verran. Koska koiria on Suomessa niin vähän, varsinaiset terveystilastot ovat vielä vaatimattomia, ja Italiassa kuten muuallakaan euroopassa ei esim. lonkkia kuvata läheskään sillä laajuudella kuin Suomessa. Suomessa jalostukseen käytettävien maremmanojen lonkkien kuvauttaminen on pakollista, joten pentua hankkiessasi selvitä AINA pentueen vanhempien viralliset lonkkatulokset ikävien yllätysten välttämiseksi. Koirien viralliset terveystutkimukset ovat julkisia, joten Kennelliitosta voi kysyä minkä koiran tahansa tietoja. -Luonteeltaan Abruzzonpaimen on hyvin uskollinen ja älykäs mutta itsepäinen, sillä ei ole esim. saksanpaimenkoiralle tyypillistä miellyttämisenhalua, eli tarvetta tehdä ihmisen kanssa jotain koko ajan. Koira vaatii johdonmukaisen mutta ystävällisen (välillä ovelankin) johtajan, sillä useimmat yksilöt ryhtyvät kernaasti itse pomoiksi jos ihminen ei sitä paikkaa osaa hakea. Koira on ns. vartioiva paimenkoira, eli sillä ei ole kovin vahvaa paimentamisviettiä, joskin esim. juoksuun pyrähtävä lapsi aiheuttaa koirassa usein reaktion että se juoksee lapsen eteen estäen näin 'lauman' hajoamisen. Vahtimisvietti on vahva, koiralla on tarve haukkua kaikki mikä on sille outoa ja tuntematonta. Tuttuihin jokapäiväisiin ääniin se tottuu, esim. aamuöisin kulkeva sanomalehdenjakaja ei aikuiselta koiralta saa haukkuja, mutta satunnaiselle yöllliselle pihan kohdalle pysähtyvälle autoilijalle rähistään kyllä kunnolla. Vahtiminen on koiralla sisäsyntyistä, sitä sille ei tarvitse opettaa. Haukkuen koira kiertää tunkeutujan taakse, ja koittaa näin ajaa tulijan pakosalle. Abruzzonpaimenesta on hieno kuvaus kaunokirjallisuudessa, Elsa Moranten teos La Storia kuvaa pojan ja valkoisen paimenkoiran ystävyyttä toisen maailmansodan aikaisessa Roomassa. |
Koirilla jotka vartioivat Italiassa lammaslaumoja susilta ja karhuilta, pidetään kaulassa metallista suojapantaa vreccalea, jossa on terotetut ulospäinsojottavat piikit. Suden koittaessa purra niskaan tai kaulaan, se kokeekin ikävän yllätyksen. |
Tiivi-taavi ja vreccale |
Iida ja Tiivi-taavi 2002 |
Pentuja ! |
Italian tuontimme |
Yhteystied ot |
Linkkejä |
Vieraskirja / Guestbook |
">
">
">
">
Gustavo di Jacopone da Todi / Tiivi-taavi ja Bellina Photo: M. Kaakkola |
maremmano-abruzze se |
">
">
">
">
Tiivi-taavi on erinomainen vahti ja rotunsa mukaisesti epäluuloinen vieraita kohtaan omalla reviirillään. Kun joku ventovieras tulee meille, Tiivi tietysti ensin haukkuu, mutta sittenkin kun olen komentanut koirat hiljaiseksi ja laskenut vieraat pihalle, Tiivi pitää asianaan 'vartioida' heitä ainakin puolisen tuntia. Tämän ajan se varmuuden vuoksi kuljeskelee levottomasti ympärillä, eikä vetäydy makoilemaan jonnekin kuten se tekee normaalisti. Vaikka Tiivi vahtiikin pontevasti tulijat ja ohikulkijat, se oli helppo kouluttaa pysymään pihalla, myöskään portista Tiivi ei poistu ilman lupaa. Lähempänä vuoden ikää Tiivi haastoi siihen astisen pomon, itseään seitsemän vuotta vanhemman lapinkoirauros Ryskyn ja välejä selviteltiin parilla reikiäkin tuottaneella tappelulla. Syksyisestä vuodenajasta johtuen lehtiharava oli käsillä, ja tappelijat erotettiin sillä huitoen. Lapsetkin oppivat ottamaan haravan käteensä ja 'uhkailemaan' sillä, jos Tiivi (useimmin) tai Rysky (paljon harvemmin) murisi ajaakseen toisen pois kun rapsutteli kaikkia koiria yhtäaikaa. Lopulta jo haravan läsnäolo (ja ponteva komentaminen) riitti rauhoittamaan vaikkapa kotiintulotilanteet, joissa mustasukkaisuus ihmisten huomiosta helpoimmin leimahti. Laumajärjestys urosten osalta vaihtui kuitenkin vaikka tappelut kiellettiinkin. Tiivi osoitti pienillä eleillä, tuijotuksin ja hännännostoin Ryskylle paikkansa ja puolenvuoden kuluttua elämä oli jo taas järjestyksessä ja rauhaisaa. Paitsi dominoiva, Tiivi on herkkä loukkaantumaan kärsittyään mielestään 'vääryyttä'. Muutama ystävällinen sana sitten taas saa sen palautumaan omaksi iloiseksi, innostuvaksi persoonakseen. Kouluttaa Tiivi on helppo, se motivoituu namuista hyvin ja oppii nopeasti, mutta kyllästyy myös yhtä pian, joten koulutus on jaettava sopivan mittaisiin pätkiin. Omalle väelle ja tutuille Tiivi-taavi on suloinen iso halinalle, joka lykkää ison päänsä kylkeä vasten ja seisoo siinä odottaen että "no, rapsuta nyt". |
Mila asuu järvenrannalla vahtien omakotitaloa ja kahta kissaa. Kisut ovatkin erityissuojeluksessa; kerran kylässä ollessamme joimme kahvia pihalla järvinäköalasta nauttien, kun Mila yht'äkkiä ryntäsi haukkuen talon toiselle puolelle ja sieltä samaa kyytiä takaisin ajaen edellään naapurin kahta koiraa. Kun aitaamaton tontinraja tuli vastaan, Mila pysähtyi kuin seinään ja jäi siihen vielä haukkuen varmistamaan että koirat menivät menojaan. Kun ihmettelin tapahtumaa, emäntänsä kertoi että Mila pärjää naapurin koirain kanssa muuten vallan mainiosti, mutta ei siedä jos ne hätyyttävät Hänen kissojaan. Mila oli jo pienenä viilipyttymäisen rohkea tyttö. Sen asuessa meillä pentuna talomme ulkokuorta rakennettiin, ja sen tapana oli maata timpurin kamalaäänisen sirkkelin alla. Sieltä sen sitten kaivoin sahanpuruista esiin useampaan kertaan päivässä, kun pelkäsin että se jää jonkin putoavan laudan alle. Onneksi Timpuri oli koiraystävällinen ja osasi hänkin varoa, kun en aina huomannut Milan paluuta lempipaikalleen. Nuorempana Mila kävi töissä Helsingin keskustassa emäntänsä kanssa ja nukkui toimistossa tyynesti pöydän alla. Nyt vanhempana se jää jo mieluummin makailemaan kotiin, vaikka on kyllä edelleenkin kiihkeän innokas autoilija, ja onkin perheensä mukana vieraana niin häissä kuin kesälomasukuloinneillakin. Luonteeltaan Mila on rauhallinen, varma ja leikkisä. Se vahtii reviiriään tarkasti, haukut saavat myös soutaen pihaa lähestyvät tulijat. Mila on helppo koulutettava; yhteistyöhaluinen, hyvä keskittyjä ja motivoituu namuista ja kehuista. Milalle hyvin tuttu emännän serkku on hoitajana vanhainkodilla, ja hän pyysi saada Milaa lainaksi Volskotiin, terapiakoiraksi. Mila kulki käytävillä vapaana, rauhallisesti rapsuteltavana ihastuneelta vanhukselta toiselle, ja nukahti lopulta jonkun vaarin pyörätuolin juurelle kuono aamutohvelin päällä. Jo hiukan dementoitunut vaari oli seuraavana päivänä äkäisempi kuin aikoihin, ja lopulta syykin selvisi: Hän oli kiukkuinen kun se ihana koira oli kadonnut, eikä hän käytäviltä löytänytkään sitä enää! |
------------------------------- |
------------------------------- |
Kiki muutti heti Italiasta tultuaan Vedenjuoksuille nelilapsiseen perheeseen jossa laumaan kuuluu myös toinen koira, hevosia ja kissoja. Kiki on hyvin varma ja rauhallinen, perheensä mukaan jopa hieman liian varma vahtiakseen täsmällisesti, joskin ainakin nuorempana se ilmeisimmin jätti vahtivastuuta perheen vanhemmalle narttukoiralle. Kikin perheineen käydessä meillä kesällä, puolisoni vanhana maalimiehenä päätti ottaa selvää Kikin 'kyvyistä'. Mieheni oli juuri tullut töistä, eikä Kiki ollut tavannut häntä vielä sinä kesänä ja niinpä mieheni hiipi pihalla kurkistelemaan heidän asuntovaununsa nurkan takaa. Ensin Kiki kohottautui makuulta maremmanoille tyypilliseen ylvääseen, tarkkaavaiseen asentoon ja sitten, mieheni lähestyessä ja tuijottaessa koiraa uhkaavasti kaulukset pystyssä, alkoi matala murina jatkuen kumealla reviirihaukulla. Siinä vaiheessa maalimies aivan oikein ja viisaasti peruutti, ja koira rauhoittui vielä vähän puhisten takaisin makoilemaan. Eli vaistot ovat tallella, Kiki vain ei ole niin signaaliherkkä kuin ehkä maremmanot keskimäärin! |
------------------------------- |
Maro asuu kolmilapsisessa perheessä metsän keskellä ja nauttii perheensä jakamatonta huomiota ainoana lemmikkinä. Maro onkin ihanaluonteinen, kiltti ja paijattava lasten kaveri. Ventovieraat tulijat kuitenkin vahditaan reippaasti, ja vieraille Maro on myös alkuun epäluuloinen ennenkuin hyväksyy heidät reviirilleen. Maro tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa, joskin innostuu leikkimään vasta paremmin tutustuttuaan. Maroa ei ole paljon 'temppukoulutettu', ja luonnonviisaana se oppi normaaliin elämään kuuluvat asiat kuten päällehyppimättömyyden, sisäsiisteyden tai luoksetulon jotakuinkin itsestään. Maron, Tiivin ja Kikin italialainen kasvattaja, nyt jo yli kahdeksankymmenvuotias eläinlääkäri Dr. Prof. Franco Simoni peri suurehkon lammaslauman viisikymmenluvulla, ja on kasvattanut m-a:ta työkoiriksi siitä saakka. Hän kertoi kennelissään käyneelle miehelleni mm. Maron emon juuri vähän aiemmin ottaneen yhteen suden kanssa. Maro lieneekin perinyt paitsi rotunsa, niin emonsa vaistoja, sillä se ryntää hyvin pelottomasti haukkumaan metsästä kuuluvia ääniä kohti. Se onkin karkottanut pihaltaan ainakin jäniksiä, peuroja, hirviä ja supin. |
------------------------------- |
Bellina on ollut pienestä saakka mitään pelkäämätön kipakka vahti. Kaksi metsuria oli harventamassa tonttimme viereistä metsää, ja jossain vaiheessa he tulivat ihan metrinkorkuisen aitamme viereen kävelläkseen ilmeisesti rajalinjan muodostamaa 'polkua' pitkin takaisin tielle. Koiramme olivat tietysti jo hyvissä ajoin painelleet haukkumaan heitä, paitsi että olivat vieraita ja väärässä paikassa, niin miehet olivat myös aika pelottavan näköisiä: Oranssit kypärät kuulosuojaimineen, moottorisaha, isot haalarit ja turvasaappaat ja tummennettu suojus kasvojen edessä. Puolivuotias Bellina oli otuksista niin tohkeissaan, että (kuten miehet kertoivat) se kiipesi muitta mutkitta aidan yli ja riekkui miesten ympärillä haukkuen minkä kerkesi. Edes käynnissä olleet moottorisahatkaan eivät yhtään pelottaneet. Metelin hälyttämänä ryntäsin ulos, juoksin pelastamaan miehiä ja pyytelemään anteeksi; ei se ole koskaan ennemmin noin tehnyt! Miehet ottivat kypärät pois ja helpotuksekseni vain naureskelivat, että onpas rohkea penikka. Siitä kehkeytyikin sitten pitkät ja mielenkiintoiset koirakeskustelut miesten kanssa, ja toinen kun harrasti metsästystä, toi vielä myöhemmin koirillemme säkillisen hirvenluita. Kyllä kelpasivat! Paitsi hyvä vahti, Bellina on erinomainen koulutettava, se oppii nopeasti, jaksaa keskittyä, motivoituu hyvin namuista ja kehuista ja kovuuttakin sillä on sopivasti. Laumavietti on myös hyvä, paimennettavia ei jätetä joten sitäkin voi mainiosti pitää vapaana paikoissa joissa ylipäätään hyväkäytöksinen vapaana oleva koira ei aiheuta 'pelkotiloja' muille, kuten tuttavien pihoilla tai synkässä metsässä. Talomme toiselle kuistille ei ole koskaan saatu tehtyä oikeita portaita, vaan jos haluamme juuri siitä ovesta sisälle, nousemme puolitoistametrisiä rakennusaikaisia tikapuita. Koiratkin on opetettu makkaralla kiipeämään niitä, ja useimpien lempipaikka onkin makoilla korkealla kuistilla, siitä kun näkee hyvin vahtia pihan yli ja tiellekin. Parikuinen Bellina oli ollut meillä vasta muutaman päivän Italiasta tulonsa jälkeen, kun se jo rekisteröi sen että minne ylös kaikki muut tuosta katoavat? Jonkin aikaa se kierteli tikapuita ja nuuski niitä, selvästi päätään vaivaten. Sitten se alkoi kiivetä olemattomilla pikku tassuillaan. Ensin meitä katselijoita nauratti sen yritys, sitten jo hirvitti, ja olihan minun lopulta syöksyttävä pelastamaan pentua kun se surkeasti vinkuen roikkui tikkaiden puolivälissä. Laskin sen maahan, mutta hämmästykseksemme se alkoi päättäväisesti kiivetä heti uudelleen. Pari kertaa vielä sain sen pelastaa, mutta sitten se riemuhuutojen ja aplodien saattelemana pääsi ylös täysin omin avuin ja omasta tahdostaan! Ja kyllä siellä kuistilla isojen koirien kanssa oli sitten makeata olla! Ja sai(?) pureskella puutarhatuolimmekin reikäiseksi. Tämän jälkeen Beltsu sitten kiipesi tikkaat ylös ja alas aina silloin kun sitä huvitti. Tuulennopea, ketterä hyppijä ja varmajalkainen se on muutoinkin, siinä maailma menettää loistavan agilitykoiran! |
Kaikki mitä näillä sivuilla kirjoitan perustuu omien koirieni italialaisten kasvattajien kertomaan tai kokemuksiini ja havaintoihini enimmäkseen omista koiristani ja kasvateistani. Jokainen kasvattaja tuntee omansa parhaiten ja antaa oikeat neuvot juuri niille. Siten jos olet oman koirasi käytöksen tai sen kasvattajan kertoman perusteella erimieltä jostain, niin on ihan mahdollista että olemme molemmat oikeassa (tai sitten väärässä!). :) Vaikka puhutaankin samasta rodusta, on koirissa aina yksilöllisiä eroja ja Suomessa on tällä hetkellä myös suvuiltaan kovin erilinjaisia koiria (erinomainen asia muuten!) joten eroja koirissa varmaan löytynee. Sopiiko m-a lapsiperheeseen? Tällä hetkellä omista tuonneistani ja kasvateistani kymmenen elää lapsiperheessä ilman mitään erityistä ongelmaa. Kuitenkin lapsiperheessä on koirankasvatus oltava 'tarkempaa' kuin lapsettomassa, sillä maremmanot ovat isoja koiria ja silloin koiralta tahatonkin teko voi aiheuttaa ison vahingon. On siis tärkeätä opettaa koira olemaan hyppimättä päälle heti pienestä pennusta tai olemaan murisematta luustaan tai ruokakupistaan perheenjäsenille, kuten myös opettaa lapset ja koira jättämään toisensa rauhaan. Paijata saa puolin ja toisin jos vastapuoli sen sallii, mutta kukaan ei saa jahdata toista paijatakseen tai leikkiäkseen. Tämä 'jahtaamattomuussääntö' on erityisen tärkeä kyläilevien lasten suhteen, ja aikuinen onkin aina vastuussa että sitä noudatetaan. Jos aikuinen ei ehdi vahtia ja komentaa lapsia ja koiria, on koira sen kyläilyn ajaksi laitettava esim. toiseen huoneeseen vaikka ylipäätään onkin varsinkin pennulle hyväksi olla omien ja vieraiden ihmisten seassa. Pehmeys-kovuus Pehmeä koira muistaa ja oppii helposti epämiellyttävät tai miellyttävät kokemuksensa, kun taas kova koira vaatii paljon toistoja jotta sattumalta syntynyt tai tarkoituksellinen oppi menee perille. Luonteen pehmeys kuuluu tyypillisesti vartioiville paimenkoiraroduille, vaikkakin yksilöllisiä ja rotukohtaisia eroja toki löytyy molempiin suuntiin. LGD-roduilla pehmeyttä olen kuullut perusteltavan sillä että pehmeä koira muistaisi helposti mistä susi tulee, ja olisi siten parempi vahti. Tästä olen eri mieltä, kyllä suden tulo on pennulle tai nuorelle koiralle niin kova juttu että sen muistaisi kovapäisempikin. Sen sijaan pehmeys on ollut paimenille tapa hallita muuten hurjia, vartioivia koiria. Vuoristo-oloissakin koiran vahtiminen ainakin ihmistä kohtaan on täytynyt saada hallintaan, mutta kovapäisen koiran kanssa olisi saanut tehdä todella työtä jotta sen olisi saanut tottelemaan silloinkin kun sen oma tahto ja vaistot ovat erisuuntaisia omistajan kanssa ja siihen mennessä olisi ehtinyt sattua liian monta 'vähältä piti'-tilannetta. Pehmeyden vuoksi maremmanot oppivat kohtuullisen helposti arkielämän säännöt, rodun kuuluisa (?) vaikeus taas tulee siitä että ne vahtivat, eikä vahtimista voi opettaa niiltä pois. Ja miksi pitäisi edes yrittää, kun vahtimattomiakin rotuja riittää valittavaksi satamäärin, FCI:n tunnustamia virallisia koirarotujahan on yli neljäsataa! Sosiaalistaminen Sosiaalistamisella tarkoitetaan yleensä pennun ensimmäisen ikävuoden aikana tapahtuvaa totuttamista monenlaisiin asioihin ja tilanteisiin kuten autoiluun, ihmisvilinään, ääniin, lapsiin, toisiin koiriin.Sosiaalistaminen on tärkeää kaikenrotuisilla koirilla, mutta ihan oma merkityksensä sillä on juuri maremmanolle. Maremmanoilla on oma, erikoinen rotupiirteensä, nimittäin taipumus tottua rutiineihin liioitellusti. Jos koiralle on aina annettu ruoka tiettyyn paikkaan, mutta sitten kerran jostain syystä kuppia siirretäänkin toisaalle, ei koira välttämättä 'osaa' heti syödä. Se menee vanhaan kohtaan katsomaan ja sitten takaisin kupille, syö vähän, mutta näyttää levottomalta. Toisilla koirilla ominaisuus näkyy myös vahtikäytöksessä, koira kulkee tiluksillaan säännöllisesti aina samat kuviot kiertäen, kenties aina haukkuenkin samassa kohdassa. Tämä rutiineihin tottuminen on aikojen saatossa palvellut vahtimista, kaikki uusi ja tavallisuudesta poikkeava on saattanut merkitä vaaraa. Piirrettä on tarvittu myös pennun opetuksessa, pentu on ottanut mallia vanhemman koiran käytöksestä, ja näin tietyt rutiinit ovat jatkuneet laumassa kuin itsestään kenties vuosikymmeniä tai satoja ilman ihmisen aktiivista koulutustyötä. On yksilöllistä miten vahvana kullakin koiralla tämä piirre ilmenee, mutta on koiria joilla se on todella vahva. Näille yksilöille on sosiaalistaminen erityisen tärkeää: Jos niitä ei pentuna totuteta maailman menoon, sitä ei enää myöhemmin voida samalla teholla totuttaakaan, se on jo omaksunut tietyn maailmankatsomuksen. Vielä ongelmallisemmaksi tilanne muuttuu koirilla joiden perheessä pentu on saanut dominoida ja tehdä mitä tahtoo. Jo puolivuotiaana tällainen m-a _saattaa_ olla niin tottunut johtoasemaansa, että sen kanssa on käytännössä mahdotonta saada enää asiaa muutettua siinä perheessä jossa se dominanssi-ongelmineen elää ja joihin se on tottunut, vaikka omistajat koittaisivatkin omia tapojaan muuttaa. Tällainen koira saattaa silti olla ihan 'normaali' uudessa kodissa, sillä kodinvaihto katkaisee siltä kaikki ne 'huonot' rutiinit joihin se oli entisten ihmistensä kanssa tottunut. Tätä rutiineihin tottumispiirrettä voi käyttää myös positiivisesti hyväkseen; kun tällaiselle koiralle kerran on jonkun asian opettanut, se yleensä myös pysyy päässä. Tästä hyvä esimerkki on vaikkapa tontin rajat, m-a oppii ne usein hyvin tarkasti kun ne sille opettaa. Toinen hyvä sovellus on koiran kouluttaminen: Kun pikkupennusta saakka ottaa muutaman kerran viikossa 'makkarakoulutustuokioita', oppii koira nauttimaan niistä ja odottamaan niitä. Silloin myöhempikin kouluttaminen käy helposti, kun koira suhtautuu asiaan innokkaasti. Vaeltelu - karkailu Vartioivista paimenkoirista, myös maremmanoista, sanotaan että niillä on taipumusta karkailuun, hienommin sanottuna ne vaeltavat tai niillä on 'laaja reviiri'. Usein neuvotaan että koirille on rakennettava lähes kolmimetrinen lauta-aita jotta olisi mahdollista saada ne pysymään pihallaan. On epäilemättä LGD-rotuja ja yksilöitä joiden kanssa näin onkin meneteltävä yleisen turvallisuuden vuoksi, niissä tapauksissa kasvattaja osaa antaa omien koiriensa suhteen parhaat neuvot. Ylipäätään aita on toki aina hyvä sijoitus, se helpottaa koiranomistajan arkea monin tavoin; vaikka koira pysyisikin pihallaan, pitää aita myös vieraat ulkopuolella! Omilla koirillani ja kasvateillani en ole tällaiseen karkailutaipumukseen törmännyt (paitsi tietysti uhmaikäisen koiran kanssa, mutta se onkin ihan toinen juttu), vaikka useimmat koirista saavat ulkoilla vapaasti. Näille koirille on opetettu luoksetulo normaaliin koirakoulutyyliin, ja niitä on muutoinkin käsitelty 'tavallisina' koirina. Joskus kun nimittäin kuulee sanottavan että "tämä ei välitä totella kun nämä ovat niin itsenäisiä". Itsenäisiä kyllä ovat, jotkut enemmän, jotkut vähemmän, mutta kyllä ne ei-sanan ja luoksetulon ymmärtävät kun se niille opetetaan. Nyt täytyy vielä kerran korostaa että puhun vain omistani, tämä karkailu kun on minulle jonkinlainen arvoitus; olen kuullut siitä mutta en ole nähnyt sitä. Arvoitus minulle on myös se, miten koirat jotka jättävät laumansa, voivat olla hyviä laumanvartijoita. Maine vartijana Ihmisten kanssa näistä koirista keskustellessa törmää toisinaan koirien hurjaan, vai pitäisikö sanoa huonoon maineeseen. Ennen ensimmäistä maremmanoamme olimme keskustelleet ueampien Suomessa rotua kasvattaneiden ihmisten kanssa ja perehtyneet rotuun kirjallisuudesta ja netistä. Aiemmin olimme olleet tekemisissä suojelukoulutettujen palveluskoirien kanssa ja ne tuntuivat kepoisilta verrattuna kuulemiimme juttuihin maremmanoista. Kun sitten Mila-pentu tuli meille Italiasta, odotimme siitä jotain aivan hirmuista ja lopulta hieman petyimme kun siitä kasvoikin ' vain' hyvin reviiriään vahtiva, ja alueensa ulkopuolella erittäin hyvätapaisesti käyttäytyvä koira. Tietysti yksilölliset erot koirien välillä ovat suuria, tiedän kyllä myös koiria jotka ovat tosiaan olleet hurjia, ja toisaalta kasvatuksella ja sosiaalistamisella ON aina yksilönkehitykseen huomattava vaikutus. Maremmanoihinkin pätee pentueen syntyessä 'normaali' jakauma eri ominaisuuksien suhteen: Tiukasti vartioivia on joku, useimmat hyvää keskitasoa ja joku lepsukin sopii sekaan. Sama jakauma pätee kaikkiin ominaisuuksiin kuten älykkyyteen, arkuuteen, vilkkauteen, pehmeyteen, toimintakykyyn, sairauksiin, ulkomuodollisiin ominaisuuksiin jne. Tietysti ominaisuudet myös 'sekoittuvat' kussakin yksilössä; koira joka on vahtina lepsu voi olla hyvin älykäs, tai hyvin vilkas voi olla hieman arka mutta tiukka vahti. Jos vanhemmat ovat molemmat tiukkoja vahteja, on tietysti todennäköisyys suurempi saada pentueeseen enemmän tiukkoja, mutta silti mukaan aina mahtuu niitä vähemmän innokkaitakin. Jalostusvalinnoin voi vaikuttaa lopputulokseen ja Italiassa onkin viime vuosina selvästi ohjattu rotua vähemmän teräväksi ihmistä kohtaan. Joku vuosi sitten mieheni kiertäessä kasvattajia Italiassa, oli pihoja joihin hän ajoi autonsa, nousi ulos ja meni rapsuttelemaan häkeissä rauhassa istuskelevia maremmanoja. Ne siis eivät mitenkään reagoineet häneen vieraana tulijana vaan heiluttivat häntäänsä ystävällisesti. Petojensuojeluprojektien myötä on erityisesti mainittu m-a:n olevan avoimilla, aitaamattomilla vuoristoniityillä ystävällisiä satunnaisille retkeilijöille, ja kiukkuisia vain pedoille. Tämä onkin aika luonteva suuntaus nykymaailman aikaan, kun ihmistiheys on niin suuri kuin se on. Kuitenkin suurin osa ihmisistä jotka Suomessa maremmanon ottavat, haluaisivat sen myös vahtivan ihmistulijat niin että vahtiminen on vielä hallittavissa, sillä toisaalta 'suuri ihmistiheys' tuo mukanaan myös omat ikävämmät ongelmansa ja siten tarpeen turvallisuutta tuovalle vahtikoiralle. Olemus Eräät koiraihmiset sanoivat minulle kerran että maremmanon olemus on jotenkin anteeksipyytävä kun vertaa sitä vaikka terhakkaampiin pystykorviin. Tämä on tietysti totta, kuten jokainen voi itsekin päätellä jo luppakorvat ja surulliset silmät antanevat sellaisen vaikutelman. Asialla on kuitenkin syvempi merkityksensä; Alkuperäisten työkoirien olemus ja käytös ei pelota lampaita, vaan ne ovat kuin yksi joukosta ja siten lampaiden mielestä luottamusta herättäviä. Valkoinen värikin on tukenut laumaan kuulumista, mutta on lisäksi erottautunut hyvin hämärissä tummaturkkisesta sudesta. Myskin tuoksua Maremmanot kuuluvat niihin harvahkolukuisiin rotuihin joilla on pään seudulla jonkinlainen hajurauhanen. Tämä rauhanen erittää myskintuoksua, ikäänkuin joku olisi ripsutellut koiraan hajuvettä. Toiset tuoksuvat voimakkaasti, toiset vaatimattomammin. Mutta varsinkin pennut tuoksuvat, oih, niin suloisesti! Kenelle maremmano-abruzzese sopii? Maremma on avarien vuoristoseutujen kasvatti ja se tarvitseekin tilaa ympärilleen. Sen kanssa syntyy joskus konflikteja ahtaissa tiloissa vain siksi, että koiralla ei ole tilaa väistää ja se tuntee itsensä nurkkaan ahdistetuksi. Maremmalla on myös tarve saada käydä tarkistamassa sen mielestä epäilyttävät äänet tai asiat, ja tietysti sen tulee saada vahtia aina siihen saakka kunnes omistaja tulee paikalle ja ilmoittaa että nyt riittää. Kaiken tämän vuoksi maremmano ei sovellu kerros- tai rivitaloon ja vain tapauskohtaisella harkinnalla tiheästi rakennetulle omakotilueelle. Parhaimmillaan rotu on maaseutumaisessa ympäristössä, jossa ihan lähellä ei ole naapuria joka hermostuisi ison koiran isosta haukusta ja jossa on tarvetta vahtivalle koiralle. Jos tällaisessa talossa on vielä lisäksi vartioitavia kotieläimiä, ollaankin jo hyvin lähellä rodun alkuperäistä ja ihanteellista käyttötarkoitusta. :) |
Rodusta syvällisemmin |
Foglia di Jacopone da Todi "Maro" 2001 |
C-pentue 2 viikkoa vanhana 3.6.2003 |
Bellina ja C-pennut ulkoilemassa 15.6.2003 |
